Vuosi sitten siivosin pientä kaksiotani pimeän keskellä. Olin juuri muuttanut miehestä erilleni enkä vielä antanut itseni tuntea juuri muuta kuin kuplivaa odotusta.

Olen kai minä mokannut monta kertaa. Ei olisi pitänyt tehdä sitä eikä tätä eikä tuota. Mutta minä tein, enkä aio ryhtyä katumaan.

Omatunto tuli vasta myöhemmin. Kun juttu salimiehen kanssa alkoikin yskiä, tajusin äkkiarvaamatta olevani yksin. Oli tullut erottua, tehtyä melko iso liikku. Tuntui kuin maa olisi kadonnut jalkojeni alta, sillä kaikessa huumassani olin unohtanut varautua siihen, ettei kukaan ollutkaan enää minulle.

Vaikeimpina hetkinä osasin kääntyä vain miehen puoleen. Tajusin exän olevan yhä minulle läheisin ihminen. Tajusin, että oli karvan varassa, ettei hän kääntäisi minulle selkäänsä.

Hän ei kääntänyt. Sen sijaan hän piti minua sylissään, pysyi kuulolla, kuunteli - vaikka silmin nähden kärsi ja kiusaantui.

"Ehkä pitkästä suhteesta oli teidän tapauksessanne hyvä hieman tuulettua", kommentoi eräs miehen ystävistä puolihuolimattomasti erokuukausiamme. Ajatusta voi halutessaan pitää karkeana, mutta ehkä siinä piilee jonkinmoinen totuuden siemen. Sillä kyllä me molemmat tuuletimme, hyvässä ja pahassa, ilossa ja surussa. Kaikki se talven ja kevään vauhti - en usko että mies on jäänyt minua huonommaksi. Tai aktiivisesti ajatellut minua sen enempää kuin minä häntä. Arvatenkin me molemmat silti kaipasimme toisiamme, tai onnellisemmiksi emme ainakaan tahoillamme tulleet. Miksi muutoin olisimme juoneet niin tuskissamme, pettyneet suhteissamme ja turvautuneet taas toisiimme, miksi muutoin kaikki keväällä kertynyt paha olo olisi aktivoitunut juuri kun kasasin muuttokuormaa? Meihin molempiin iski silloin oikea, siihen asti ääneenlausumaton ikävä.

Voisihan sitä puhua kohtalosta, siitä että meidät on tarkoitettu toisillemme. Tai voisi todeta raadollisesti, että roikumme toisissamme. Mutta mitä väliä, jos tekee niin kuin oikeaksi tuntee?

Minä todella toivon, että tulevat kuukaudet tuovat vain koko ajan enemmän valoa. Se ei ole ollenkaan epärealistista, eihän?