Minä en tiedä mitä tunnen. Välillä tuntuu kuin en tuntisi mitään.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Pasmat menivät sekaisin putkaviikonloppuna. Tajusin miten tajuan puolisoa välillä paremmin kuin tämä itse. Tajusin miten lähekkäin olemme, vaikka olemmekin toisistamme jo kaukana. Niin kaukana, että tänä aamuna totesin tämän lipuvan kohta selvittämättömiin. Minäkään en enää tiedä, mistä aloittaisin.

 

Tajusin, että haluan sekä lähelle että kauas. Syödä kakun ja säästää.

 

Sairasajan yritin todella olla pohtimatta, sillä megaflunssa oli viedä voimat. Pahimman kuumeen aikana terveydentilaani kontrolloivalta taholta järjestettiin säikäytys, joka ajoi minut päivystykseen. Kontrollia kontrolloidaan uudestaan huomenna, vaikka kaiken pitäisikin olla hyvin.

 

Tapaus säikäytti miehenkin kolostaan. Hetken mies oli läsnä ja entinen ymmärrys avautui hivenen. Kunnes meni taas kiinni. Pelottavassa hetkessä oli kuitenkin tarpeeksi, jotta esiin tuli se syvä yhteys mikä välillämme kaikesta huolimatta on. Mietin tuliko se esille siksi että tajuaisin jotain. Että tulisin järkiini?

 

Menneen kahden viikon aikana olen nähnyt meidät yhdessä tulevaisuudessa. Se kuva on ollut yhtä aikaa välinpitämätön ja lämmin. Se on särkynyt, sillä yhtä aikaa ei voi olla välinpitämätön ja lämmin. Menneen kahden viikon aikana olen etsinyt asuntoa itselleni.

 

Minä en tiedä mitä haluan. Mies on minulle rakas, minä rakastan häntä. Minä tunnen hänet, enkä kuitenkaan. Minä tarvitsen häntä, mutta en tiedä haluanko. Onko tämä vain tottumusta, turtaa? Enkö minä uskalla, vai enkö minä halua? Miksi minä en uskalla tietää mitä haluan?