Välipäivinä virus vei terän levottomuudeltani. Se teki minulle hyvää. Järjestelin vieraaksi jäänyttä kotiani, ja kun yksinäisyys ahdisti liikaa, vaihdoin exän uuteen, tyhjää kumisevaan kämppään. Näin että läsnäoloni ahdisti vielä, raivostuttikin, mutta mies antoi olla. Tiuskaisi ja pyysi anteeksi, pyysi valitsemaan verhot. Silitin sinnikkäästi kuumeessa, kunnes kaaduin voimattomana sohvalle. Ehkä elämä antaisi minulle joskus anteeksi.

Pitkin hampain puhuin itselleni, että olin rakentanut pilvilinnoja, etten ohjannut naruja niin kuin halusin. Vetelin ja temmoin niitä kyllä, mutta se sai tahtomani asiat vain kauemmaksi minusta. Aloin nähdä enemmän, vaikken ymmärtänytkään paljon.

Salimies oli nostanut pintaan sellaisen vyyhden, etten tiennyt miten sitä purkaisi. Heikossa olossani löysin ehkä vahvuuteni, ja annoin hetken olla. Saattaisi tulla vaikka myrsky tyynen jälkeen.