Exä toivotti minulle onnea haastatteluun ja totesi vielä illalla toivovansa, että saan paikan, jotta minulla on vara valita - lähteäkö vai jäädä. Ystävä sanoi olevansa hengessä mukana, mutta muistutti miten takana on vuosia kestänyt mullistus eikä siellä kaukana minkäänlaista tukiverkkoa.

Toivottavasti lopputulos on tarkoituksenmukainen.

Tästäkään en olisi kai selvinnyt ilman exää, sen verran kommellusta matkaan mahtui. Hädässä ystävä punnitaan, se on sanottava.

Lauantaina tapaamani A-mies vastasi viestiini, vaikka aamulla ehdin epäillä numeroa jo keksityksi. Mistä moinen kyynisyys? Nyt kuitenkin hymyilyttää.