Salimies lämmitti reisiään pyörän selässä, kun nousin portaat pukuhuoneesta. "Mistäs sinä siihen tipahdit?" pyrki ystävällisenä, vaikka sivusilmä oli jo paljastanut havainnon. Hymy ylsi katseeseen - ja perille minuun.

Kumpikaan meistä ei viitannut menneen perjantain ristiriitaisiin tunnelmiin. Molempia ne tuntuivat kaihertaneen, sillä salimies tarjoili luottamusta: kertoi katuja harjatun Helsingissä, halusi minun tietävän missä on ollut. Minäkin luovuin välinpitämättömästä ilmeestä ja kerroin synkät kuulumiseni. Iso mies istahti kaiteelle.

Vähän niin kuin välirauha. Johtaisiko se ratkaisuun, tilaan jossa tietäisimme mitä toisillemme olemme?

Minä en tiedä, vaikka välillä luulen ja jo haluaisin. Ei tiedä salimieskään: lähtiessäni tunsin perässäni taas pitkän tuijotuksen. Peili paljasti, etten minä ole ainoa, johon on uponnut.

Aamuyön uni vasta olikin lämmin.