Mies antaa ymmärtää, että hänen mielestään olemme taistelleet talven tasaveroisena parina. Hän ei myönnä, että olin sirpaleina, koska joutuisi sen jälkeen myöntämään, että käänsi minulle hädän hetkellä selkänsä. Joko hänellä todella on suuria vaikeuksia ottaa vastaan moitetta tai sitten hän on puolustuskannalla yksinkertaisesti siksi, että uskoo olevansa oikeassa. Mieleeni on hiipimäisillään ajatus, että ehkä kyse on molemmista. Ehkä olen törmännyt toisen ihmisen rajoihin, joita en voi koskaan muuttaa vaikka miten perustelisin.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Käytännössä mies näkee itsensä siis vain uhrina, ei pahantekijänä. Pahantekijä olen hänen näkökulmastaan minä, paskapäinen tyranni, joka rajoitan hänen elämäänsä. Minuakin miltei naurattaa, kun mietin, miten pieniä asioita ne lopulta olivat, joista me tuskan keskellä väänsimme peistä. Kylmää, kun ajattelen, miten pienten asioiden varjoon oikea tuska jäi.

 

Jälkimmäistä mies ei halua ymmärtää. Sitä ettei kyse ole mistään yksittäisistä tekemisistä, vaan asenteesta niiden takana. Siitä miten hän riuhtoi, pakotti ja pakeni hetkillä, joina hänen olisi pitänyt olla henkisesti läsnä.

 

On helvetin surullista, että mies mustamaalaa minusta riitapukarin. Se on epäoikeudenmukaista, koska mies oli yhtä lailla riidan osapuoli. Koska hän taivutti enemmän kuin taipui itse. Koska hän sen varjolla jättää näkemättä ongelman ytimen ja tekeytyy marttyyriksi. Koska hän ei anna minulle anteeksi sitä, että olin inhottava koska minulla oli helvetillinen hätä, vaikka minä annan hänelle anteeksi sen, että hän oli helvetillisen inhottava, vaikka minulla oli hätä.

 

Koska hän sillä tavalla vähättelee helvetisti sitä, millaisessa helvetissä vielä riidan hetkelläkin elin.

 

Minua vaivaa se, miten kevyesti mies tuntuu suhtautuvan vaikeuksiini, jotka nostattavat kyynelet helposti tuntemattomankin silmään. Se vaivaa melkein enemmän nyt, kun olen alkanut pohtia, ettei miehen käytöstä kenties motivoinutkaan väsymys, pelko ja niistä johtuva pakoreaktio, ei ajattelemattomuus tai se, että hän oli turhautunut sairauden pakottamaan arkeen. Ettei kyse ollutkaan vain siitä, että hän hölmöyttään kuormitti luottamusta väärällä hetkellä.

 

Ehkä hänestä oli oikein pestä kädet murheesta, kun ei enää muutakaan keksi. Ehkä hän ei kykene enempään empatiaan. Ehkä minä odotan häneltä liikaa.