Eronnut ystäväni kehotti minua antamaan itselleni mahdollisuuden, jota kukaan muu ei voi. Tunnontuskitta tekemään niin kuin parhaalle tuntuu, pelkäämättä niitä katumuksen hetkiä, joita väistämättä tulee olemaan.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Toinen eronnut ystäväni kehotti minua pitämään tunnepäiväkirjaa. Siis raportoimaan itselleni muistiinpanot siitä, mitä minäkin päivänä tunnen puolisoani kohtaan. Se voisi toimia, ajattelin kun eräänä iltana luin Salaisen päiväkirjani läpi ja aikajärjestyksessä tavoitin teitä, joita olen kesän aikana tullut. Osia itsestäni, sisimmästäni.

 

Ehkä tunnepäiväkirja auttaisi minua erottamaan ja konkretisoimaan, mihin pahoinvointi liittyy. Siis myös niinä katumuksen, epävarmuuden ja heikkouden hetkinä, joina haluaisi vain jäädä tähän, selittää kaiken parhain päin ja odottaa että jokin ratkaiseva ratkeaa tai on vain unohdettu ikuisiksi ajoiksi. Ehkä se olisi todiste, joka auttaisi minua oikeuttamaan itselleni tilaisuuden, teon, jolla väistämättä loukkaan toista.

 

Sillä loukkaavaa on tämäkin, meille molemmille. Loukkaannumme vain päivä päivältä lisää.

 

Ystävä osoitti ailahtelun, tunnisti sen omasta kokemuksestaan. Muisti, miten helposti löytää syitä joiden vuoksi ei juuri nyt voi jättää. – Putkaviikonloppu, sairaus, säikähdys.

 

Toinen kielensi pelon, epävarmuuden. Salli sen.

 

Eronnut ystäväni on kai yksi vahvimmista ihmisistä joita tiedän. Jollain kummallisella tavalla välitän hänestä valtavasti, vaikka ystävyytemme on vasta lyhyt.

 

Toinen eronnut ystäväni on niin nuori, niin hyvä, niin kaunis. Niin kypsä. Jollain kummallisella tavalla välitän hänestä valtavasti, vaikka ystävyytemme on vasta lyhyt.

 

Niinä hetkinä minä kuuntelin.