Viikon aikana olen leijunut ja vajonnut, pakahtunut erilaisiin tunteisiin, kärsimättömyyteen. Repinyt mielessäni päivänkakkaran terälehtiä. Tunnen saaneeni kovin paljon, mutta haluaisin vielä enemmän. Luen merkkejä vuoroin toiveikkaasti, vuoroin peloissani - mitä jos tämä tyrehtyy alkuunsa? Mitä jos en osaa, jos olen liian innokas, vetäytyvä, päällekäyvä? - Päätän olla vain rehellinen, ottaa riskin.

Mies on riisunut vihdoin sormuksen, samaan minigrip-pussiin. Minä näen että hänelle käy kipeää, ja minullekin käy kipeää, mutta tunnen edenneeni oikeaan ratkaisuun. Kai juuri siksi oli eräänä iltana järkyttävää huomata, miten ero tuli sittenkin exälle yllätyksenä. 

?

Joko minä hylkäsin miehen joka piti minua elämänsä naisena, ja siksi sieti, tai sitten olimme vielä kauempana toisistamme kuin kuvittelen.

- - - - - -

Olen vannottanut exän kanssa ystävyyttä, ja hän on luvannut. Arvatenkin se on vaikeaa, ainakin jonkun aikaa, kauan, niin kauan että aika tekee tehtäviään. Se ottanee jonkin tiiman, sillä kerroin exälle tavanneeni mukavan ihmisen.