On semmoinen tunne, että pitää kirjoittaa, vaikken edes tiedä mitä ajattelisin. Pää puntaroi sekavasti sitä ja tätä, mutta ei jaksa hahmottaa yhtäkään ongelmaa kunnolla edes alustaviin raameihin. Hermostuttaa, väsyttää ja vituttaa.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

On rasittavaa olla levoton näin seisahtuneissa oloissa. Mietin kulunutta kesää ja päiväkirjaa, ja totean, ettei ensinäkemältä mikään ole muuttunut miksikään. Tekisi mieli kumittaa kaikki pois ja kirjoittaa viimeinen merkintä, jossa luovutan. Että antaa olla, minä jatkan samaa rataa ja jään keskelle risteystä. Ajakoot elämä päälle tällaista, joka ei osaa päättää.

 

Mieliteko on kuitenkin enemmän vastenmielinen kuin houkuttava, siis ristiriitainen. Heti ilmaannuttuaan se nimittäin paljastuu kuolleena syntyneeksi, yhtä absurdiksi ajatukseksi kuin se, että marssisin persaukisena pankkiin pyytämään miljoonan euron lainaa. Tai alkaisin korjata autoja elääkseni. Osallistuisin Kaunein puutarha -kilpailuun.

 

Turha yrittää.

 

Sillä tähän minä en voi jäädä. Se on koko hapuiluni kantava idea ja kirkastuu pallean kuristukseksi joka kerta kun yritän luovuttaa. Se panee puimaan menneisyyttä ja tätä hetkeä, askaroimaan pikkutarkasti ajatusteni parissa. Tähän pahaan oloon on jokin syy, tai ainakin tähän on ratkaisu, tai tai... tai ehkä minun on vain tehtävä sellainen! Minua ajaa pakko.

 

Ja moni asiahan sitä paitsi on muuttunut. Siten monen täytyy olla vielä muuttumassa. En enää pelkää omaa tyytymättömyyttäni tai soimaa syypääksi silkkaa seikkailunhalua. Onko sillä ylipäätään mitään väliä, vaikka motiivini olisikin kokea enemmän tai jotain muuta? Eikö ihmisen velvollisuus ole tehdä itsestään onnellinen?

 

Kai minun on ollut tarpeen käydä läpi nämä turhilta tuntuvat kuviot. Ehkä en koskaan pysty muuttamaan elämäni suuntaa, ellen tutkaile ja kyseenalaista myös omia vaikuttimiani, pode välillä myös syyllisyyttä. Ehkä vasta jälkeenpäin tajuan mitä merkitystä milläkin on.

 

Silti on rasittavaa olla levoton näin seisahtuneissa oloissa. Helvetti, minulla ei oikeasti ole mitään järkevää sanottavaa.