Viimeinen päivä työpaikalla. Työpaikalla, jossa peilistä on miltei joka päivä katsonut takaisin murrosta elävä nainen. Välillä jopa murtunut nainen. Se nainen on tullut kovan tien, ansainnut parempaa.

Minä kiinnyin siihen ympäristöön, ihmisiin. Sain siitä paikasta ensin turvan, tien ulos kodistani, rohkeutta lähteä. Sain uskoa itseeni, selviytymiseeni. Minä en antanut periksi.

Jätin tehtäväni komeasti. Pomo teki hyvän vastatarjouksen, ja kehui valintani jälkeenkin vielä uranuurtamisesta. Tänään työni tuotti konkreettisen komeaa tulosta, sillä sain meidät kahdelle tv-kanavalle ja läpi muissakin medioissa. Ehkä minä olen tekijä paikallani, ehkä minun pitäisi itsekin uskaltaa uskoa niin.

Salillakin sana on kiirinyt: yksi ja toinen tietää minun lähtevän pian. Pitkästä, pitkästä aikaa salimies hymyili, jutusti, katsoi silmiin.

Se kaikki jää levälleen.