Kunpa uskaltaisi kuulla Äänen. Sen joka tietää totuuden, yhdistää järjen ja tunteen. Jota kuuntelee, koska se on oikeassa olemisesta raskas.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Mutta minä vain järkeilen. Viritän itseni niin ylirationaaliseksi, että puolet asiasta jää näkemättä. Jos analyyttisyyteni avaa parhaillaan monta näkökulmaa ja tasapainottaa ne lempeästi, etsii se nyt äärilaitojaan ja harhautuu siksi polulta. Vahvuus kääntyy heikkoudeksi.

 

Kunpa osaisin kuunnella sydäntäni, niin kuin osaan kuunnella kehoa. Mutta jälkimmäistä treenataankin järkiopein. Miksi en uskalla olla oikealla tavalla itsekäs?