Salimies kertoi hyvät kuulumisensa niin painokkaasti, että tekisi mieli epäillä niitä. Pitäisi kai lopettaa moisten merkkien etsiminen ja antaa jo olla.

Mutta jotenkin en voi. Merkitysten metsästämisestä on tullut loputon suo, suloinen helvettini.

En ole aivan varma miksi. En saa selvää sisimmästäni, siitä mitä tunnen ja haluan, ja miksi niin teen.

Kun varhain aamulla kotiuduin, teki mieleni pakata laukku ja matkustaa pois. Eikä kuitenkaan.

Perkele!

Cocktail-tilaisuus oli mukava, ja vein jatkoille sen johon iskin silmäni juhlan alkumetreillä. Jokin sai kuitenkin jättämään kaverin siinä vaiheessa, kun tämä halusi raitista ilmaa, ja lopulta kiersin diskoa koko seurueen kadottaneena. Sain kai ansioni mukaan, sillä se jokin oli salimiehen kaveri.

Minä en tiedä mitä ajattelin, tai mitä halusin. Kai tuttuutta, ehkä huomiota ja lämpöäkin. Onnistuin kai vain kiusaannuttamaan.

Kotona tajusin että tämä menee nyt koko lailla hallitsemattomasti päin persettä. Minä yritän liikaa, koitan täyttää tyhjyyttä ilmalla. Odotan koko ajan jotakin, olen vailla, vaikka en tiedä mitä.