Eilen aioin kirjoittaa miehelle kirjeen. Sähköpostin. Ajattelin, että saisimme molemmat aikaa sanoa ja lukea, pohtia ja pureksia sitä, miksi tämä ei voi jatkua näin. Miten elämämme voisi jatkua, mitä voisi seuraavaksi tehdä. Miehen piti mennä yövuoroon.

Mutta mies on kovasti kipeä. Kuume nousi eilen kolmatta kertaa; kesken päivän säikähdin tekstiviestiä. Olen huolissani, sillä mies on minulle rakas.

Juujuu, - minä lykkään asioiden selvittelyä. Löydän syitä, miksi juuri nyt ei voi puhua, miksi juuri nyt en voi jättää. Mutta minun päiväni ovat pitkiä, enkä minä aio täräyttää eron ehtoja pöytään juuri ennen nukkumaanmenoa. En halua loukata loukkaantunutta, töniä pakkorakoon ilman, että toisella on tilaisuus vastata, antaa takaisin, kysyä, ehdottaa, sopia, ilmaista itsensä. En ahdistaa, kun toinen on sairaudesta heikko.

Olen ehkä raukka, mutta en myöskään aio rikkoa kaikkea, vaan mahdollisimman vähän.