Teitkö vuonna 2006 jotain sellaista, jota et ollut tehnyt koskaan aikaisemmin?<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

1.        Erosin vuosia kestäneestä suhteesta.

2.        Taistelin masennusdiagnoosia vastaan ja tein siinä aivan oikein.

3.        Aloitin säännöllisen, loppuelämäni kestävän lääkityksen (kilpirauhasen vajaatoimintaan).

4.        Kävin fysioterapeutilla.

5.        Tein varvas- ja kuminauhajumppaa.

6.        Ostin talvirenkaat.

7.        Rakastelin itseäni nuorempaa miestä.

 

Piditkö uuden vuoden lupaukset ja aiotko tehdä sellaisia kuluvalle vuodelle?

 

-En harrasta. Harvemmin lupausten aika on osunut vuodenvaihteeseen.

 

Synnyttikö kukaan läheisesi vuonna 2006?

 

-Kaikkein läheisimmät eivät.

 

Kuoliko kukaan läheisesi?

 

-Onneksi ei, se tästä vielä puuttuisi!

 

Missä maissa kävit?

 

-Latviassa.

 

Mitä sellaista haluaisit vuodelta 2007 jota et saanut vuonna 2006?

 

-Sisäistä rauhaa, joskin joinakin hetkinä koin hyvin suurta varmuutta myös vuonna 2006. Kokonaisuutena se oli kuitenkin kovin vuoristoinen.

 

Mitkä päivämäärät jäävät mieleen vuodesta 2006 ja miksi?

 

-5. tammikuuta, jolloin loukkasin itseni. 8.–10. huhtikuuta, viikonloppu, jona koin parisuhteeni, ystävieni  ja menneisyyteni vuoksi sekä suurta iloa että pohjatonta surua ja kaipausta. Monta monituista päivää loppukesältä ja syksyltä, jolloin katseet kohtasivat monimerkityksisesti. 11. marraskuuta, jolloin tiemme salimiehen kanssa kohtasivat. 2. joulukuuta, jota seuraavaan yöhön tahtoisin palata.

 

Mikä on vuoden suurin saavutuksesi?

 

-Tänne asti selviytyminen, irtiotto ja haltuunotto, ero. Uskallus tunnustaa tyytymättömyys, tehdä sille jotain.

 

Entä epäonnistuminen?

 

-Vauhdin ja tilanteen virhearvioinnit, liika innokkuus ja palo.

 

Kärsitkö sairauksista tai loukkaantumisista?

 

-Molemmista.

 

Mikä oli vuoden paras ostoksesi?

 

-Spinning-kengät ja eräs tietty taksimatka.

 

Kenen käytös tai toiminta ansaitsee kehuja?

 

-Exän, ehdottomasti. Myös äidin, sisarusten, monien ystävien ja erään sairaanhoitajan.

 

Kenen käytös teki sinut masentuneeksi tai ikäväksi?

 

-Exän, salimiehen ja monen muun.

 

Mihin suurin osa rahoistasi meni?

 

-Ruokaan ja asumiseen sekä urheiluun.

 

Mistä olit tosi innoissasi?

 

-Latvian matkasta, pikkujouluista, muutosta, miehestä.

 

Mikä laulu tulee muistuttamaan sinua vuodesta 2006?

 

-Sunrise Avenuen Fairytale gone bad – kuinka ollakaan.

 

Verrattuna tähän aikaan vuosi sitten, oletko nyt

 

a)        onnellisempi vai surullisempi? – Toisaalta, toisaalta..

b)       lihavampi vai laihempi? – Samoissa mitoissa.

c)        rikkaampi vai köyhempi? – Monta kokemusta rikkaampi, taloudellisesti suurin piirtein samoissa lukemissa.

 

Mitä toivoisit tehneesi enemmän vuonna 2006?

 

-Iloinnut, pitänyt hauskaa.

 

Entä vähemmän?

 

-Huolehtinut ja pelännyt.

 

Miten vietit joulun?

 

-Surkeana.

 

Rakastuitko vuonna 2006?

 

-Ihastuin.

 

Mikä oli lempi-tv-ohjelmasi?

 

-Alkuvuodesta seurasin kai eniten Conan O'Briania, kevään jälkeen en juuri mitään.

 

Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut vielä vuosi sitten?

 

-En vihaa ketään.

 

Paras lukemasi kirja vuonna 2006?

 

-En todellakaan tiedä, luin niin vähän muuta kuin ammattikirjallisuutta.

 

Vuoden paras musiikkilöytösi?

 

-En osaa sanoa. Monia hyviä ja koskettavia biisejä kyllä löytyi.

 

Mitä halusit ja sait?

 

-Tunteen siitä, että elän. Monta muutakin asiaa – välillä osa tuntui tipahtavan suoraan syliin.

 

Mitä halusit mutta et saanut?

 

-Projektia loppuun. Tosin en aio tehdä siitä ongelmaa, sillä uskon sen ajan vielä koittavan. Olen tehnyt itse ratkaisuni ja minun on seistävä niiden takana. Rakkautta, hellyyttä, lämpöä ja jakamista kaipasin koko vuoden enemmän – vaikka niitä paljon sainkin.

 

Suosikkielokuvasi vuonna 2006?

 

-Äh.

 

Mitä teit syntymäpäivänäsi ja paljonko täytit?

 

-33 vuotta ja kävin muistaakseni äidin luona.

 

Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodesta 2006 paremman?

 

-En tiedä.. varmaan kaikkivaltius!

 

Kuinka kuvailisit menneen vuoden muotiasi?

 

-Farkkua ja treenivaatetta, värejä. Casual.

 

Mikä piti sinut järjissäsi?

 

-Jaa, olenkohan ollut sitä koko ajan? ;)

Läheiset, kirjoittaminen, treenit.

 

Mikä poliittinen tapahtuma herätti eniten tunteita?

 

-Useimmat hukkuivat omien murheiden alle.

 

Ketä kaipasit?

 

-Puolisoa, aitoa ystävää, miehen syliä.

 

Kuka oli mukavin uusi tuttavuus?

 

-Eräs eteläsuomalainen nainen ja eräs pohjoissuomalainen mies.

 

Kerro arvokas elämänohje, jonka opit vuonna 2006?

 

-No aika monia oli matkan varrella mielessä, mutta sanotaanko että rohkea rokan syö.