Jostain syystä en pysty avautumaan tämänhetkisestä suhteestani ja tuntemuksistani kuten pystyin kesällä. Ei niissä ehkä olekaan yhtä paljon ruotimista, ehkä hätä ei ole nyt samannäköinen tai taakka yhtä painavana harteilla.

Silti minua painaa, olisi tarve.

Eilen autoin entistäni samaan toisen autonsa väärältä pihalta pois. Exä soitti ovikelloa ja istahti luontevasti iltapalalle. Naurettiin yhteisen tiedon ja muistin varassa sille miten tällä on taipumusta vaihtaa auto ex tempore puolessa päivässä. Veikkasin, että eilen ostettu pysyy pihassa korkeintaan toukokuulle. Ajettiin kuin ennen, hipihiljaa omissa ajatuksissa, sitten päällekkäin puhuen.

Miten helvetin helppoa hänen kanssaan oli olla minä.