Jo joitakin aikoja olen tuntenut sisäistä varmuutta. Ääni on kuulunut, välillä heikosti, mutta häipymättä. Suru, kaiho, ikävä, yksinäisyys ja himo alkavat erottua sen rinnalla, eivät enää yhtenä sekoittavana sykkyränä sen päällä. Minä haluan mennä.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

En tiedä miten mies on lukenut sanojani, tekojani, kehoa. Uskon että hän kuulee kaiken, erottaa vivahteet, mutta arvaan olevan sekaisin.