Kuukautiset ovat yli viikon myöhässä eikä se ole yhtään hyvä nyt. Tuskin riemastuisin siitä oikopäätä muutenkaan, mutta en varsinkaan nyt.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Stressiä kai tämä vain on. On aivan mahdollista, etten kaiken jälkeen voi enää edes tulla raskaaksi. Sitäkin on pitänyt miettiä. Onko se sittenkään asia, joka ei muka vaivaa? Olenko aivan tarkkaan ajatellut, miten suuresta asiasta on kysymys? Entä jos toive jälkikasvusta todella herää vasta, kun tapaa oikean miehen? Tai entä jos olenkin oikean miehen kanssa jo nyt – miehen, joka hyväksyy mukisematta sen, ettei lapsia ehkä tule.

Piti oikein kipittää kalenterin ääreen, että kuinka pitkässä selibaatissa sitä oltiinkaan. En kyllä koskaan merkitse sellaisia asioita kalenteriin. Lompakosta tongin kuitenkin apteekin kuitin, joka todistaa, että vielä heinäkuun alussa uskoin tarvitsevani enemmänkin ehkäisyä. Miten kolmessa viikossa ehtii tulla noin kova puute? Sen täytyy olla osin henkistä.